Etsaman Talviharraste päivä La 12.3.2011
Etelä-Savon Maastoautoilijat Ry järjesti jäsenistölleen koko perheen puuhapäivän lauantaina 12.3.2011 Ristiinassa.

Paikalla oli mahdollisuus ajaa jääradalla omalla kalustollaan, laskea mäkeä sekä paistaa yhdistyksen tarjoamia kotiteollisuus-makkaroita.

Paikalle saapuikin yli kolmekymmentä henkeä.
Osa oli varautunut tilaisuuteen liikkuvalla kalustolla, johon lukeutui mönkijöitä, moottori-kelkkoja, autoja sekä nähtiimpä jäällä myös kaksipyöräinenkin :)
Muut taasen istuivat mieluummin kyytiin, ja osa pienen suostuttelun jälkeen nauttimaan vauhdin hurmasta, tai sitten katselemaan vain radan reunalta toimintaa.

Jäällä järjestettyyn lumiukko kilpailuunkin osallistui kahdeksan ryhmää, jotka saivatkin aikaan toinen toistaan upeampia lumiveistoksia. Luonnollisesti kaikki osallistujat palkittiin, jopa katsojat ;D

Kuvat:
Jarkko Kortelainen & Saku Juopperi / Etsama
1
1 2